10x merkkiä lapsen erityisherkkyydestä

Julkaistu 6. tammikuuta 2023 klo 14.44

Niin haluan kertoa 10x merkkiä erityisherkillä lapsilla, jotka ovat meillä tulleet tutuiksi. Ihan alkuun haluan muistuttaa, että en ole minkään sortin alan ammattilainen, vaan puhun erityisherkkyydestä oman kokemuspohjan kautta erityisherkän, 4-vuotiaan tytön äitinä. Tässä listattuna 10x merkkiä erityisherkillä lapsilla:

1. Lapsi nurisee jatkuvasti epämukavuuksista

Koska erityisherkät lapset aistivat ärsykkäitä herkemmin, he kuormittuvat normaalia enemmän. Aikuisesta voi tuntua, että lapsi valittaa jatkuvasti aivan mitättömistä asioista, varsinkin jos aikuinen ei itse ole erityisherkkä. Aikuisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi lapsi tekee niin ison numeron siitä, että tukka on tietyllä tavalla tai sukka 3 astetta vinossa. Erityisherkälle lapselle nämä voivat kuitenkin olla erittäin kuormittavia asioita ja lapsi yrittää saada aikuisen ymmärtämään asian jatkuvalla kitinällä. Suosittelenkin ottamaan lapsen valituksen aiheet tosissaan ja pyrkiä korjaamaan asiat. Omasta kokemuksesta olen huomannut merkkittävän valituksen vähenemisen, kun kannan aina mukana aurinkolaseja ja leikkaan suosilla kaikista vaatteista laput pois ennen ensimmäistä käyttökertaa.

2. Lapsi on ärtynyt ja jopa toimintakyvytön esim. päiväkotipäivän jälkeen

Jos lapsi tuntuu olevan päiväkotipäivän jälkee erityisen väsynyt ja kiukkuinen, lapsi saattaa olla erityisherkkä. Erityisherkälle voi olla todella kuormittavaa viettää päivä vilskeisessä ja meluisassa päiväkotiryhmässä, vilkkaiden lasten kanssa. Jopa kirkaat valot voivat saada erityisherkän kuormittumaan ihan eritavalla kuin kotona. Me ollaan Jipsun kanssa sovittu, että jos päikkypäivän jälkeen tuntuu väsyneeltä tai kiukkuiselta, niin Jipsu saa mennä sohvalle puoleksi tunniksi mammimaan ja katsomaan ohjelmia. Ja on muuten ihan eri lapsi tuon puolen tunnin jälkeen!

 

3. Lapsi on taitava lukemaan muita ihmisiä

Erityisherkät lapset yleensä tunnistavat todella taitavasti muiden ihmisten tunteita ja lukevat toisen mielentiloja kuin avointa kirjaa. Joskus erityisherkät myös imevät itseensä toisten tunnetiloja kuin sienet. Meillä esimerkiksi Jipsu imee mun tunnetilat itseensä todella vahvasti. Jos äidillä on huono päivä, Jipsulla on huono päivä. Ja koska erityisherkät ovat tarkkoja muiden ihmisten tunnetilojen kanssa, ei erityisherkälle välttämättä kannata yrittää esittää muuta kuin on, se voi alkaa hermostuttaa erityisherkkää lasta.

 

4. Lapsi huomaa ympäristöstään uskomattoman tarkasti pienetkin asiat

Koska erityisherkillä on ns. superaistit, he havaistevat ympäröivästä maailmasta yksityikohtia ja vivahteita, joita muut eivät huomaa. Esimerkiksi hajut, valot tai toisen ihmisen äänenpaino. He saattavat jäädä myös pohtimaan pitkäksikin aikaa, miksi joku sanoi jotakin juuri sillä äänenpainolla ja mitähän se tarkoitti. Meillä Jipsulla on erityisen valoherkät silmät. Monesti talvellakin ulos pitää varautua aurinkolaseilla päiväsaikaan, vaikkei aurinko edes pilkistäisi.

 

5. Lapsi syttyy hitaasti uusiin asioihin

Erityisherkät lapset ovat usein varovaisia ja varmistavat ensin useaan kertaan, että jokin asia on varmasti kiva ja turvallinen tehdä. Koska erityisherkällä on aina tuntosarvet viritettynä äärimmilleen, vaatii suuria ponnistelu prosessoida kaikki uudet yksityiskohdat uusissa tilanteissa.

Esimerkiksi meidän 4-vuotias esikoinen ei ulkomaan reissulla uskaltanut kiivetä korkeita ja jyrkkiä pomppulinnan rappusia ylös asti ensimmäisellä, eikä vielä toisellakaan yrityksellä ja kaksi vuotta nuorempi pikkusisko kapusi ylös niin, että vilahti yhtään epäröimättä :D

Näin erityisherkät vaikuttavat herkästi ujoilta ja aroilta, vaikka siitä ei välttämättä ole kysymys. Erityisherkät siis syttyvät vain hitaasti, koska varmistavat onko jokin asia kannattavaa ja turvallista tehdä.

6. Lapsi saa raivokohtauksia tai pahasta mielestä on vaikea päästä yli

Kuormittuessaan äärirajoille, erityisherkät lapset saattavat saada ihan suunnattomiin mittasuhteisiin kasvavia raivokohtauksia. Meilläkin on todistettu ovien paiskomista, tavaroiden heittelyä ja raivokarjuntaa 4-vuotiaan toimesta. Niinä hetkinä oon todellakin miettinyt, että kuinka pahasti oonkaan epäonnistunut äitinä ja kasvattajana, jos jo neljä vuotiaana meno on kuin pahaisellakin teinillä. Erityisherkän voi olla myös vaikea päästä yli pahasta mielestä ja luokkaantuneesta olosta. Meillä kun kotona asuu erityisherkkä ja ilmiselvästi ei -erityisherkkä lapsi, näin on ollut valaisevaa seurata, kuinka toinen usein kerkiää vain tirauttaa pienen itkun, kun asia on jo unohdettu ja toinen itkee ja valittaa asioista vielä vartinkin jälkeen.

 

7. Lapsi tuntee vahvasti niin ilot kuin surut

Erityisherkät lapsen tosiaan usein ylikuormittuessaa valittavat ja saavat raivokohtauksia ja tuntevat vahvasti jos heitä kohtaan tehdään väärin. Onneksi asia on myös niin päin, että positiiviset asian koetaan yhtälailla voimakkaasti. Meillä esikoinen toivoi hartaasti 3-vuotiaana pukilta lahjaksi tummaihoista vauvaa ja vauvalle tuttia. Kun tyttö aattona avasi paketin, mistä paljastui tuo kyseinen vauva ja tutti oli paketissa mukana, ei reimulla ollut rajaa! Voi sitä riemun, ilon ja huudon määrää :D

 

8. Lapsi on tarkka ruuan mausta ja koostumuksesta

Lapset ovat usein muutenkin nirsoja ja tarkkoja ruoan suhteen, mutta erityisherkillä lapsilla ongelmat liittyvät usein juurikin ruoan koostumukseen, siihen miltä ruoka tuntuu suussa ja pienetkin makuvivahteet huomataan helposti. Meillä sama ruoka, saman kokin tekemänä maistuu ensimmäisellä kerralla mutta seuraavalla kerralla ei, koska ruokaan on lisätty oreganoa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla!

 

9. Lasta häiritsee vaatteiden pesulaput ja saumat

Erityisherkillä usein ihokin on niin herkkä, että vaatteiden koko- ja pesulaput häiritsevät ja kutittavat aivan eri tavalla kuin ei- erityisherkillä. Erilaiset saumat ja kuviot vaatteissa, jotka ovat paljasta ihoa vasten, saa myös herkästi aikaan epämiellyttävää tuntemusta.

 

10. Lapsi vaikuttaa olevan erityisen kipu- ja itkuherkkä

Erityisherkät lapset ovat usein myös erityisen kipuherkkiä. Pienestä kaatumisesta saattaa syttyä kova itkukohtaus, kun polvi kolahtaa maahan tai hiuksia harjatessa pieni harjan nykäisy saa lapsen huutamaan raivokkaasti. Meillä isoksi ongelmaksi muodostui juurikin hiusten harjaaminen. Kun ennen erityisherkkyyden ymmärtämistä harjasin Jipsun hiuksia, me saatiin yleensä kovat sanaharkat aikaiseksi. Jipsu suuttui, huusi, itki ja kieltäytyi jatkamasta, kun harja vähänkin nykäisi hiuksia. Ihmettelin ja ajattelin, että Jipsu on vain tahallaan hankala ja kiukuttelee. Nykyään harjaaminenkin sujuu hieman paremmin, kun tiedostan asian ja osaan olla erityisen varovainen.

 

Nämä 10x merkkiä erityisherkillä lapsilla usein ilmenee ja meillä monet näistä ilmenevät ihan päivittäin!

Käy lukemassa myös artikkelini "Mitä tarkoittaa lapsen erityisherkkyys?" täältä:

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.